Ateneum, Helsinki

ateneum_001ateneum_002ateneum_003ateneum_004ateneum_005ateneum_007 ateneum_006ateneum_008 ateneum_011ateneum_009 ateneum_010  ateneum_012 Model Model Layout1

Ateneum rakennettiin Suomen Taideyhdistyksen ja Taideteollisuusyhdistyksen hankkeena 1885-87 ja laajennettiin 1900-01 arkkitehti Theodor Höijerin piirustusten mukaan. Se edustaa uusrenessanssia pääjulkisivua hallitsevine keskirisaliitteineen ja runsaine veistoskoristeineen. Tilallisesti keskeinen rooli on monumentaalisella pääportaikolla. Rakennuksessa toimivat 1970-luvulle asti taidemuseo, Taideteollinen korkeakoulu ja Suomen Taideakatemian koulu. Vuonna 1977 Ateneum luovutettiin kokonaisuudessaan museo- ja näyttelykäyttöön.

Hankesuunnitteluvaiheessa työlle asetettiin korkeat arkkitehtoniset, rakennussuojelulliset, toiminnalliset ja tekniset tavoitteet ja kartoitettiin laajentamisen edellytykset.

Päätavoite oli luoda nykyaikainen, toimiva museo, jossa luotaisiin optimaaliset olosuhteet taiteen esittämiselle ja säilyttämiselle. Rakennussuojelullisesti keskeisintä oli säilyttää alkuperäiset tilamuodot ja -hierarkia ja korostaa komean pääportaikon asemaa sekä säilyttää korjaamalla vanhan rakennusrunko ja alkuperäiset rakennusosat. Tekniset tavoitteet oli oikaista kantavan tiilirungon ja -holvien painumat sekä sijoittaa iv-tekniikka rakennuksen arkkitehtoninen integriteetti säilyttäen.

Ensimmäiseen kerrokseen sijoitettiin vaihtuvien näyttelyiden tilat ja kahvila, toiseen ja kolmanteen peruskokoelma. Konservointitilat ja toimisto sijoitettiin kolmanteen ja ullakkokerrokseen. Pääsalin alle rakennettiin 160 paikan auditorio. Ateneuminkujaa vasten rakennettiin uudisosa, joka mahdollistaa kierron toisessa kerroksessa koko rakennuksen ympäri.

Itäpiha otettiin käyttöön näyttelytoimintaa palveleville toiminnoille, yleisötyöpajoille sekä hissi- ja porrasyhteyksille, jolloin kokonaisuuden alkuperäinen tilajako saatiin säilymään. Länsipiha muutettiin II vaiheessa monitoimialueeksi kirjakauppoineen. Pihamaisen luonteen säilyttämiseksi se katettiin eleettömällä, ristikkopalkkien varassa lepäävällä pistekiinnitteisellä, sg-saumatulla lasirakenteella.

Uudet rakennusosat, detaljit ja tekniset asennukset suunniteltiin nykymuodoin ja -keinoin mutta alkuperäisin materiaalein. Pääportaikon symmetrinen luonnonvalaistus säilytettiin rakentamalla itäpihan yläosaan valopiha. Portaikkoon valittiin vaalea monokromaattinen sävytys mutta osa alkuperäistä tummaa polykromaattista väritystä jätettiin näkyviin fragmenteiksi. Näyttelysalien hillityllä värityksellä ja materiaaleilla luotiin rauhallinen tausta taiteelle. Lautalattioissa säilytettiin tumma sävytys.

Perustukset ja vanhat runkorakenteet korjattiin ja vahvistettiin. Välipohjarakenteista uusittiin puolet ja vesikattorakenteet kokonaan kondenssi- ja lahovaaran vuoksi. IV-konehuoneet sijoitettiin kellariin ja pihojen alle, pystykanavat vanhan rungon ulkopuolelle ja vaakakanavat uusiin alakattoihin ja ullakolle. Näyttelysalien venttiilit muotoiltiin kattolistoitukseen uppoaviksi rakoventtiileiksi tai sijoitettiin lattiaan. Pääportaikko suljettiin liukuovin omaksi iv-osastoksi. Paloturvallisuutta kohennettiin.

Ulkoväritys – hiekkakiveä jäljittelevä vaalean ruskea, kipsiornamenttien tummempi harmaanruskea – palautettiin yhteistyössä Museoviraston kanssa mahdollisimman lähelle alkuperäistä silikaattimaalein. Vanhat ikkunat kunnostettiin.

Arkkitehtitoimisto suunnitteli erikoiskalusteet, osan valaisimista sekä auditorion kiinteän teräsrunkoisen tuolin, jonka istuinosa muodostuu vaihdettavista integraalivaahdolla päällystetyistä metallisäleistä.

Laaja, ajallisesti pitkä projekti edellytti käyttäjän, museoviraston sekä kaikkien suunnittelijoiden ja urakoitsijoiden tiivistä yhteistyötä. Arkkitehtitoimisto perusti paikalle sivutoimiston, ja arvorakennus detaljeineen inventoitiin ja dokumentoitiin tarkasti. Yhteistyö konservaattorin kanssa oli projektissa ensiarvoisen tärkeää.

Ateneum palkittiin vuonna 1990 Rakennushallituksen Vuoden rakennushankkeena.

www.ateneum.fi

julkaisut: Arkkitehti 6/1991, Arkkitehti 3/2000, Ateneum, Form & Function 2/1991